Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Sinisiä ajatuksia 60 vuoden kokemuksella maalla syntyneenä ja myös osaksi siellä kasvaneena…. Tarinoita joita kirjoitan ovat joko totta, osaksi totta tai täyttä puuta heinää. Sarkastiset kirjoitukseni on tarkoitettu purevaksi ja teräväksi ironiaksi. Varoituksen sanoiksi voin sanoa että jotkut voivat kokea loukkaavaksi tai jopa raivostuttavaksi. Kirjoitukset sisältävät paljon siteerattuja kirjoituksia ja… Älyllinen ja liikkuva kaupunki-ihminen, suuri sopeutumiskyky, valpas mieli ja paljon levotonta uteliaisuutta. Suulaana hallitsen manipuloinnin hienoimmat tekniikat. Erotiikan maailmassa liikun sujuvasti henkisen ja fyysisen tyydytyksen välimaastossa... Eli siis kuka on vanha... kysyn vaan..

Kategoria: Alkusanat

Sosiaaliturvassa muistettava myös sopimusvelvoitteet

Etelä-Saimaa

Euroopan neuvoston sosiaalinen peruskirja edellyttää, että etuuksien minimimäärien täytyy olla vähintään 50 prosenttia kansalaisten mediaanitulosta, eli Suomen kohdalla noin 970 euroa kuukaudessa. Yrjö Mattila, Kelan johtava tutkija, mainitseekin: Sosiaaliset ihmisoikeudet perustuvat Suomen ratifioimiin sopimuksiin ja sitovat Suomea. Peruskirja ja TSS–sopimus sisältävät kansalaisten sosiaalisiin oikeuksiin liittyviä säännöksiä. Sopimukset ovat laintasoisena voimassa Suomessa ja sitovat valtiota lainsäädäntötoiminnassa. Kansalaisilla on oikeus vedota peruskirjan ja TSS–sopimuksen artikloihin ja komitean kannanottoihin viranomaisissa ja tuomioistuimissa.

Perustuslakivaliokunta voisi leikkauksia käsitellessään ottaa huomioon kansainvälisten sopimusten ja sosiaalisten ihmisoikeuksien asettamat velvoitteet. Kuitenkin on paljon ongelmia: Peruskirja ja TSS–sopimus ovat Suomessa vain ”pienen piirin” asioita. Media ei ole ollut kiinnostunut, komitean päätökset eivät saaneet julkisuutta. Lainvalmistelussa kansainvälisiä sosiaalisia ihmisoikeuksia ei oteta huomioon.

Haasteena onkin lisätä sosiaalisten ihmisoikeuksien tietämystä ja vaikuttavuutta Suomessa. sote-uudistuksessa sosiaaliset ihmisoikeudet keskiöön! Että sillee, Suomi johtava hyvinvointivaltio… Mutta hyvinvointivaltio kyllä…

Raimo Penttilä, Lappeenranta

 

Perustehtävät riittävät kunnalle

 Kuntien pitäisi palata juurilleen ja hoitaa niitä välttämättömiä perustehtäviään.

Jotenkin paradoksaalista, että valtio yksityistää ja myy omistuksiaan, mutta kunnat taas laajentavat yritystoimintaansa. Etenkin ollaan laajentamassa bisnestä tytäryhtiöiden kautta. On nähty ympäri Suomen esimerkiksi jätehuollon kunnallistamisessa, että kunta haluaa kalifiksi kalifin paikalla.

Saimaan Tukipalvelut Oy:tä, josta Lappeenranta omistaa 64 prosenttia, Eksote 30 prosenttia ja Imatra kuusi prosenttia, voidaan 50 miljoonan euron liikevaihdolla pitää häirikkönä kilpailun edistämiselle. Etenkin, kun lukee yrityksen sivuilta: ”Saimaan Tukipalvelut Oy tarjoaa ruoka-, puhtaus-, tekstiili-, kiinteistöjen huolto- ja kunnossapitopalveluja sekä muita vastaavia tukipalveluja osakkeenomistajilleen. Lisäksi yhtiö tarjoaa tuottamiaan palveluja pienissä määrin myös muille toimijoille kuin omistajilleen.”

Raimo Penttilä, Lappeenranta

Etelä Saimaa 22.2.2017

Ajatuksia maailman menosta Havukka-ahon ajattelijan tapaan

Sinisiä ajatuksia 60 vuoden kokemuksella maalla syntyneenä ja myös osaksi siellä kasvaneena…. Tarinoita joita kirjoitan ovat joko totta, osaksi totta tai täyttä puuta heinää. Sarkastiset kirjoitukseni on tarkoitettu purevaksi ja teräväksi ironiaksi. Varoituksen sanoiksi voin sanoa että jotkut voivat kokea loukkaavaksi tai jopa raivostuttavaksi. Kirjoitukset sisältävät paljon siteerattuja kirjoituksia ja…..

Älyllinen ja liikkuva kaupunki-ihminen, suuri sopeutumiskyky, valpas mieli ja paljon levotonta uteliaisuutta. Suulaana hallitsen manipuloinnin hienoimmat tekniikat. Erotiikan maailmassa liikun sujuvasti henkisen ja fyysisen tyydytyksen välimaastossa…

Eli siis kuka on vanha… kysyn vaan..

 

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi