Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Lainaa.com

Sinisiä ajatuksia 60 vuoden kokemuksella maalla syntyneenä ja myös osaksi siellä kasvaneena…. Tarinoita joita kirjoitan ovat joko totta, osaksi totta tai täyttä puuta heinää. Sarkastiset kirjoitukseni on tarkoitettu purevaksi ja teräväksi ironiaksi. Varoituksen sanoiksi voin sanoa että jotkut voivat kokea loukkaavaksi tai jopa raivostuttavaksi. Kirjoitukset sisältävät paljon siteerattuja kirjoituksia ja… Älyllinen ja liikkuva kaupunki-ihminen, suuri sopeutumiskyky, valpas mieli ja paljon levotonta uteliaisuutta. Suulaana hallitsen manipuloinnin hienoimmat tekniikat. Erotiikan maailmassa liikun sujuvasti henkisen ja fyysisen tyydytyksen välimaastossa... Eli siis kuka on vanha... kysyn vaan..

Kategoria: 2015

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kaikessa toiminnassa

Työturvallisuuteen liittyen 1.1.2015 astui voimaan #yhdenvertaisuuslaki jonka tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää.
Yhdenvertaisuuslaki koskee myös yksityisellä sektorilla yli 30 henkilön yrityksiä ja tuo taas uusia asioita yrityksiin ja niihin kohdistuviin yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksiin.

Mitä uudistus tarkoittaa yksityisen sektorin työnantajille ja keskeiset muutokset

• Työnantajien tulee edistää kaikkien työntekijöiden yhdenvertaisuutta ja ehkäistä työssä ja työpaikoilla tapahtuvaa syrjintää.
• Yksityisen sektorin palveluiden ja tavaroiden tarjonnassa tulee edistää kaikkien palvelujensaajien/asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja ehkäistä heidän syrjintäänsä.
• Työantajien tulee arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikalla.
• Työnantajien tulee kehittää työpaikan tarpeet huomioon ottaen syrjimättömiä työoloja ja toimintatapoja, joita noudatetaan henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöratkaisuja tehtäessä.
• Suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämisen toimenpiteistä on pakollinen säännöllisesti vähintään 30 henkilöä työllistävillä työnantajilla.
• Yhdenvertaisuussuunnitelma voidaan tehdä erillisenä tai jonkin muun suunnitelman yhteydessä.
• Työnantajan on tarvittaessa kohtuullisia mukautuksia tekemällä varmistettava vammaisille henkilöille yhdenvertaiset asiointi-, koulutus- ja työnsaantimahdollisuudet.

Tapa toimia.. työelämässä

Ahmed_ahne
Jos tarkastelemme, arvioimme työtä tai läheltä piti tilannetta niin jokaisessa tilanteessa on kaksi tapaa.

Voimme arvostella tai arvostaa.

Kumpainenkin tapa on valinta ja yleensä se lähtee omasta asenteesta. Tarvitaanko toimintatapojen oppimiseen koulutusta.. Vaikuttaa että tarvitaan! Mielenkiintoisin esimerkki jonka löysin on hyvä ja löytyy perhepiiristä.

”Eteisessä kenkäkasaan kompastuva aikuinen voi suutahtaa lapselle, kun tämä ei ole laittanut kenkiä telineeseen. Tai voi kehua lasta siitä, että tämä on ulkoillut.”

Voimme suhtautua toiseen ihmiseen ja hänen mielipiteisiinsä arvostellen tai arvostavasti. Jokainen valitsee itse, hakeeko toisesta virheitä vai onnistumisia. Kun arvostamme työyhteisössä toisiamme, jaamme silloin jokaisen parhaat ominaisuudet yrityksen voimavaraksi.
Asenne… Työn tekemiseen vaikuttavia positiivisia tai negatiivisia tunteita, uskomuksia ja aikomuksia. Kuitenkin asenteet ovat muuttuvia, vaikka niistä ajatellaan että ovat pysyviä. Koska asenteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja ovat dynaamisia niin asenteeseen voidaan vaikuttaa.

Asenne on ehkä paras työturvallisuuden ja tuottavuusloikan työkalu.

Luottamus on vallankäytön perusta

 

Juha Sipilä puhe kansalle! Herätti mielenkiinnon tutkimaan vallankäytönvälineeksi hakema monotoninen luottamuksenkalastelu puhe.

Valta on tekijä, jonka avulla ihmiset voivat vaikuttaa toistensa käyttäytymiseen ja tekemisiin. Tällöin valta ilmenee haluna ja kykynä vaikuttaa toisten ihmisten ajatteluun, käyttäytymiseen ja valintoihin. Valta määritellään määrääväksi tai yhteiseksi, jaetuksi vallaksi.

Juha Sipiläkin käytti puheessaan kumpaakin vallan elementtiä… Kuitenkin Sipilä oli haluton luopumaan määräävästä vallasta ja toi esiin sen selkeästi MINÄ muodossa.. Jaettua valtaa Sipilä halusi jakaa kunhan tavoitteet saavutetaan, mutta samalla toi selväksi että on seuraamuksia, ellei kyseisiin tavoitteisiin päästä….

Yritysjohtajana ja nyt pääministerinä paistaa bisnesmaailman lainalaisuudet.. Kontrolli on aina johtamisen elementti….. mutta kuinka politiikassa? Vallankäytön perustana luottamus on edellytys, että ihmiset tuntevat olonsa arvostetuksi, haluavat sitoutua ja motivoituvat.

Voidaankin sanoa että Pääministeri Juha Sipilä oli kalalla kansan keskuudessa…

Linkki etelä saimaa juttuun

Projektia, hankkeita jolle perustetaan projekti

Kun resurssit ei riitä perustetaan projekti ja syötetään idea yrityksen hooärrälle joka syöttää sen eteenpäin. Hooärrä kysyy asiantuntijalta joka ehdottaa projektia sekä kyseisen hankkeen valmisteluun haetaan julkista rahoitusta. No tästähän pallo lähtee käyntiin… Projektille projektin valmistelun rahoitussuunnitelma. Tähän alistetaan yrityksen hallituksesta projektin vetäjä joka kokoaa projektiryhmän joka alkaa suunnittelemaan projektia niin että projekti on 2 vuoden pätkissä koska julkinen rahoituskin on kätevämpää hoitaa niin. Idea olikin hieno mutta ehkä liian pieni ja se on tässä välissä jalostunut yritystä mullistavaksi projekti liukuhihnaksi. Projektin valmisteluun käytetyt työtunnit eivät näy yrityksen liiketaloudellisessa kuluissa koska ne on projektissa ja siellähän on myös ulkopuolista rahoitusta. Mitä suurempi, kauniimpi, työpaikkoja lupaava projekti on sitä varmempaa rahoituksen saaminen on.
Projektiryhmä varmaan perustaa vielä erillisen projektin tutkimaan onko jo meneillään tai tehty vastaavanlainen aikaisemmin. Projektiryhmä suunnittelee, valmistelee raportteja ja yrittää luoda uutta mutta loppujen lopuksi itse projekti on itsensä pahin vihollinen…
Miksi itse yrityksessä työntekijästä yritysjohtoon alkaisimme kehittää toimintaamme kun meillä on projekti ja projektisuunnitelma joka jo määrittelee tulokset etukäteen. Projekteissa on ainoastaan mahdollisuus tietää etukäteen että idea tai toimintatapa toimii….  koska projekti on melkein jumalasta…täh
Entä kun projekti loppuu… yleensä projektinvetäjä jää yksin ja ulkopuoliset ns. projektiammattilaiset ovat jo kiinnitetty uusiin projekteihin… tosin onhan viimeinen puolivuotta väsätty projektin loppuraporttia jotta saadaan rahoituksen loppumaksatus tilille… täh
Hyvä sanonta jonka luin jostain….
PUHUTKO PROJEKTIA HABLAATKO HOOÄRRÄÄ
TÄH…

Oikeistolaisena on vaikea hyväksyä nykyistä oikeistolaista retoriikkaa…

Ajatuksia köyhyydestä…

• Köyhyys voi johtaa syrjäytymiseen. Syrjäytymisen sanotaan olevan jopa periytyvää. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) mukaan syrjäytyminen ja köyhyys aiheuttavat inhimillistä kärsimystä, terveyseroja ja eriarvoisuutta.
• Häpeän olla köyhä. Häpeän pyytää apua.
vai
• Häpeä olla köyhä. Häpeä pyytää apua.
Kuinka monella köyhyys johtuu omasta halusta tai pyrkimyksestä köyhyyteen. Köyhän tukiverkot ovat hyvin heikot ja nekin johtavat vain häpeän tunteen kasvamiseen. Syitä ja seurauksia ei missään ruodita vaan ikään kuin alistetaan. Tämänhän näkee tiedotusvälineissä…
• työttömyys oma vika ei haluta tehdä töitä
• ammattitaitoinen työtön laitetaan työkokeiluun
• köyhälle ei pidä antaa rahaa koska se ei osaa käyttää sitä
Esimerkkejä löytyy ja jos olet osa-aikatöissä, työtön tai muuten pudonnut oravanpyörästä niin jo oman mielenterveyden kannalta ei kannata lukea lehtiä tai katsoa television ajankohtaisohjelmia…
Sitten ajatellaan yrityksiä tai pörssiyhtiöitä siellä ei osata hävetä tai tunneta häpeää vaan pyydetään lisää yhteiskunnan tukea työllistämiseen, kansainvälistymiseen, energia avustuksia….. ja kaikkien tukien painotuksina on uusien työpaikkojen luominen… Lupauksille jaetaan rahaa ilman vastavuoroisuutta ja jos tarkastellaan yritysluetteloa jotka ovat suurimmat tukien saajat ne myös pääsääntöisesti ovat myös suurimmat irtisanojat… täh

Provosointia tänään…

Nykyään törmää työyhteisöissä kahvipöytä keskusteluissa että se ja se on narsisti, manipuloi ja provosoi.. Narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia omien etuoikeuksien ja erinomaisuuden korostuminen ja vähäinen empatia muita kohtaan…. Mutta tämäkin on normaalia tämän päivän työyhteisöissä.

Mietitäämpä seuraavaa jonka poimin eräästä keskustelupalstalta:

”Minä olen ammattiprovosoija, eli myyjä. Ja helvetin hyvä siinä, vaikka itse sanonkin. Jopa niin hyvä, että se on esteenä urakehitykselleni, koska minua ei haluta päästää muihin hommiin.

Muutenkin osaan vakuuttavasti perustella kantani keskusteluissa kasvotusten ja minulla on ns. hyvä pokerinaama. Osaan myös jäljitellä kasvonilmeilläni eri reaktioita tarpeen mukaan paljastamatta todellisia aikomuksiani ja tunteitani. Tämä on tärkeää myyntityössä. Myös äänensävyjä osaan ja reagoin helposti ja herkästi ”vastapuolen”, eli asiakkaan, argumentteihin.

Provosointi on tärkeää, mutta siitä voi olla myös haittaa. Joskus on mukavaa, kun saa mut ihmiset provosoitumaan, ja joskus huvittelenkin provosoimalla muita ihmisiä. Sitten kun huomaan onnistuneeni, vihellän pelin ns. poikki ennen kuin tilanne eskaloituu. Olen vissiin vähän perverssi kun tykkään joskus miettiä valmiiksi jonkun tunteen, ja sitten provosoida sen esiin keskustelukumppanistani.

Toisaalta provosoinnista on myös hyötyä, koska jos ihmisellä on paha mieli tai muuten vaan huono, niin osaan puhua hänelle paremman olon. Tästä on apua kun ystävä on turhaan murhemielellä.

Tämä maailma ei pyörisi ilman provokaatiota. Ihmisillä on monenlaisia motiiveja ja henkilökohtaisia ambitioita, mutta jos laskisi pelkästään niiden varaan, tämä yhteiskunta ei pyörisi. Jokainen tarvitsee aika-ajoin pientä provokaatiota, olkoon se sitten motivointia, yllyttämistä, vittuilua tai houkuttelua.”

Mikä on vaikuttajan ja manipuloijan ero?

Puheillasi ja käyttäytymiselläsi et manipuloi toista ihmistä, vaan autat häntä itse oivaltamaan, miksi hänen kannattaa toimia ehdottamallasi tavalla. Toisen ihmisen manipuloinnissa, on tärkeää oivaltaa että et ole vielä kuin herättänyt mielenkiinnon, ennen kuin hän tapaa sinut toisen kerran. Hyvä esimerkkinä automyyjä…., vaikka vain tavallinen kauppa…, ehkä pahimpia paheellisen manipuloinnin muotoja tapaa työyhteisöissä joita hallitaan manipuloinnilla jopa pelolla…
Hyveellinen manipulointi ilmenee henkilökeskeisenä ajattelutapana, joka johtaa ihmissuhteeseen ja hedelmälliseen yhteistyöhön….
Taitava hyveellinen manipuloija tuo esiin sellaisia tilanteeseen liittyviä asioita, jotka auttavat toista oivaltamaan kokonaisuuden paremmin ja objektiivisemmin….

Matti ja Rami pohtivat syntyjä syviä kurssipäivän päätteeksi oluttuopin ääressä

Matti ja Rami pohtivat syntyjä syviä kurssipäivän päätteeksi oluttuopin ääressä:

– Tiedän kyllä mitä Raamatussa sanotaan toisten puolisoista, mutta kannattaako himoita naapurinsa rakastajarta? Matti pohti.
– Ei tietenkään! Hänhän voi olla oma vaimosi! Tokaisi Rami

Seuraavaksi siirryttiin pohtimaan naisen määritelmää tieteen valossa olihan koko päivä pohdittu työsuojelun kiemuroita….

Rami aloitti jallituksen josta kukaan kuulija ei tietäny mihin se johtaa…
Nainen on HOMO SAPIENS FEMINA – erotukseksi miehestä, joka on – paitsi luomakunnan kruunu – myöskin HOMO SAPIENS MASKULIINA. Nainen kuuluu imettäväisiin ja on tasalämpöinen (noin 36,6 celsiusta) paitsi silloin kun hänessä palaa intohimon tuli, tai hänessä on kuumetta. Naisia tavataan mm. puistokaduilla, kahviloissa ja ravintoloissa. Naisen tapaamista sanotaan täräykseksi eli Rendez-vuos:ksi. Nainen on levinnyt yli maapallon. Ennen kuin nainen on nainen, hän on lapsi, tyttö, neito. Sen jälkeen, kun hän on ollut nainen, hänestä tulee akka. Nainen jakaantuu useaan luokkaan, joista mainittakoon: kokenut, kokematon, irtonainen. Edelleen: morsian, rouva, leskirouva sekä erikoinen laji; vanhapiika…… Kaikkein eniten nainen poikkeaa miehestä vartalon etupuolella aivan sen alaosassa keskellä sijaitsevan ruumiinosansa puolesta. Nimittäin siellä missä miehellä on vielä vaikka mitä, ei naisella näyttäisi olevan yhtikäs mitään. Kaikki nämä tuhannet vuodet nainen on onnistunut salaamaan totuuden antamalla kaikin tavoin miehille enemmän tai vähemmän epämääräisen mielikuvan, että sieltä löytyisi elämän totuus. Kokonaisen ammattikunnan, nimittäin gynekologit, on nainen onnistunut puijaamaan tätä salattua totuutta etsimään. Viimeisin tiede on kuitenkin vääjäämättä joutunut karmean tosiasian eteen – siellä ei ole mitään.

Tutkimukset jatkukoot kaupungin yökerhossa….. Tokaisee Matti
Pojat suuntasivat taksille toistellen.. ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole…..”

Brändi – imago – maine

Työsuojelu yrityskuvan brändinä, imagona vai maineena 
 
Tiivistettynä brändi tehdään, imago rakennetaan ja maine ansaitaan, ne eivät ole toisistaan riippumattomia vaan toisiaan tukevia. Esimerkiksi ei ole mahdollista että on surkea imago mutta loistava maine.  
 
Maine rakentuu yrityksen todelliselle toiminnalle. Se on sidosryhmien yrityksestä tekemä arviointi, joka perustuu mielikuviin ja kokemuksiin. Maine on aina arvosidonnaista, sillä juuri arvojemme kautta me määritämme, mikä on hyvämaineista. Se on käsitteenä laajempi kuin imago ja brändi.  
Usein rakennetaan brändiä ja imagoa jo markkinoilla olevalle yritykselle mutta unohdetaan maineenhallinnan kannalta yrityksen henkilöstön merkitys. Yrityksessä jokainen antaa tahtomattaan panoksensa maineen ylläpitämiseen tai heikentämiseen, vaikka liiketoiminta olisikin kunnossa ja julkinen kuva kuinka hyvä tahansa. 
Hyvämaineinen yritys on työntekijöiden ensimmäinen valinta, mikä auttaa sitä saamaan parhaita työntekijöitä. Tämä lisää sen tuotteiden ja palveluiden laatua, mikä luonnollisesti vahvistaa imagoa ja brändiä. Hyvämaineinen yritys on myös ns. eettisten sijoittajien ensimmäinen valinta, jonka merkitystä tulevaisuudessa ei voi vähätellä. 

10 hyvää syytä valehdella pomolle

Talouselämä lehdessä oli artikkeli ”10 hyvää syytä valehdella pomolle” josta kiinnostuin tutkimaan löytyisikö opiskelumateriaalia valehtelun taidon oppimiseen.

”Taasen BMW Financial Services -yrityksen tekemän tutkimuksen mukaan miesten ja naisten valehtelutavoissa on eroja. Miehet kiertävät useimmin totuutta juomistottumuksistaan, puhelimen käytöstä ja tunteistaan. Naiset taas valehtelevat eniten tunteistaan ja uusimmista ostoksistaan.

Tutkimus paljastaa myös kumpi sukupuoli menee hankalissa tilanteissa todennäköisimmin siitä, mistä aita on matalin. Sen tulosten mukaan miehet valehtelevat naisia useammin. Keskivertomies kertoo arviolta kolme valhetta joka päivä, mikä tekee 1092 valhetta vuodessa. Naiset kiersivät totuutta 728 kertaa vuoden aikana. Päivittäin heiltä lipsahti valhe siis vain pariin otteeseen. Kauniimpi sukupuoli oli kuitenkin tutkimuksen mukaan alttiimpi valehtelemaan tietyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi peitelläkseen ostamiensa vaatteiden hintaa.”

Tästä voidaankin todeta että valkoiset valheet lujittavat yhteisöä, mutta pahansuovat valheet rikkovat välejä…, vai rehellisyys erottaa, valehtelu yhdistää…

Rehellisyys vai valehtelu? Politiikassa ja työelämässä on arkipäivää, vai pitäisikö sanoa että puhutaan sitä mitä kannattajat tai asiakas haluavat kuulla jotta voidaan saavuttaa oma päämäärä.

Hienompana muotona tämä ilmaistaan nykyään esiintymistaitona johon löytyy valmennusta laidasta laitaan. Miksi esiintymis- ja puhetaitoja kannattaa parantaa…… ettäkö oppii valehtelemaan?

Olet varmaan miettinyt monesti miksi poliitikot, johtajat, esimiehet, työnjohtajat, myyntimiehet ja …. osaavat kiertää selvää asiaa ja vastauksen saa harvoin…, ne on koulutettu siihen..

Työntekijän lyhyt oppimäärä muokattuna….

10 hyvää syytä valehdella pomolle

  1. Kun valehtelu on osa työkuvaasi
    On tehtäviä, joissa valehtelu kuuluu osaksi työnkuvaa. Jos toimit asiakaspalvelija, tehtävänäsi on tietenkin suojata yhtiön mainetta. Yhtälailla jos yrityksessä. jossa joudut kertomaan asiakkaalle että tämä ja tämä täytyy uusia ja meidän yrityksen tuotteilla… huolimatta siitä uskotko itse. Älä siis myöskään kerro pomollesi, että et itsekään pidä omia tuotteita parhaina.
  2. Suojellaksesi kollegoitasi
    Ei kannata olla työyhteisön kantelupukki. Jos työkaverisi ilmoittaa olevansa kipeä, mutta tiedät hänen olevan pois töistä autoremontin takia, ei tehtäväsi ole kannella. Samaa koskee virheitä, jotka eivät kuulu vastuualueellesi. Ei ole ongelmasi, jos joku toinen mokaa jotain. Päinvastoin, työhengen kannalta on viisaampaa olla hiljaa. Huolehdi omista asioistasi.
  3. Työnhaussa
    Kaikilla on oikeus etsiä uusia töitä, ilman huolta nykyisestä työpaikasta. Jos tieto työnhaustasi kiirii pomosi korviin, saatat kokea sen nahoissasi. Valehtele siis pomollesi vapaasti salataksesi työnhakusi.
  4. Kun valhe tekee pomostasi paremman
    Myös pomosi on ihminen. Epämiellyttävän totuuden kertominen ei ole reilua esimerkiksi ennen kiireellisintä työsesonkia.
  5. Kun pomosi kysyy mielipidettä omasta ideastaan
    Pomot voivat olla kuitenkin epävarmoja omista ideoistaan. Vaikka itse tiedätkin varsin hyvin, kannattaa mielipiteet pitää omana tietonaan pomon kysyessä mielipidettä.
  6. Kun pomosi kertoo huonon vitsin
    Kuvaan kuuluu, että alaiset nauravat pomojensa vitseille. Muista myös tehdä samoin. Vaiva on pieni ja pomolle tulee hyvä mieli.
  7. Kun pomosi tyhmyys tuottaa lisää töitä
    Joskus pomot ovat vain tiellä. Tuolloin oma tehtäväsi on pitää heidät poissa, vaikka se vaatisikin vähän valehtelua.
  8. Kun pomot valehtelevat sinulle ensin
    Kirjoittaman ihmisten välinen sääntö sanoo, että jos et valehtele minulle, minäkään en valehtele sinulle. Liike-elämässä tämä sääntö ei päde. Pomo joutuu usein valehtelemaan firman etujen takia. Tämän takia voit toki kertoa itse totuuden, mutta et ole pakotettu siihen.
  9. Jos totuuden kertomisesta rangaistaan
    Jos työpaikallasi tapoihin kuuluu ampua viestintuojat, koska pomosi ei kestä totuutta, älä turhaan ota haukkuja niskaasi, vaan anna heidän itse huomata totuus aikanaan.
  10. Kun asia ei kuulu pomollesi
    Yksityisasiasi eivät kuulu muille. Jos pomosi ei osaa kunnioittaa tätä, niin sinulla on kaikki oikeus turvautua valehteluun suojataksesi yksityisyyttäsi.

PC tuen analyyttinen ratkaisumalli pätee myös parisuhde ongelmiin

Löytämäni kirjoitus tukee pc tuki keikoilla kuulemia ongelmia ja täytyy miettiä voisiko jalostaa tietokoneiden ongelmaratkaisumallia myös parisuhde ongelmiin ja samalla nostaa hinnoittelua…. TÄH

PC tuki neuvoo myös…… aviovaimoja käyttöjärjestelmä Aviomies 1.0 päivittämisessä…. Täh

Mitä tapahtuukaan, kun päivittää Poikaystävä 5.0:n Aviomies 1.0:ksi

Kysymys:
Viime vuonna päivitin Poikaystävä 5.0:n Aviomies 1.0:aan ja huomasin ohjelmiston tekevän odottamattomia muutoksia kirjanpito-ohjelmistoon; ankara esto vaatekauppoihin pääsyyn. Kukkakauppa- ja jalokiviliike- toiminnot, jotka toimivat Poikaystävässä hyvin, eivät toimi enää. Näistä ei ollut mainintaa esitteessä.

Lisäksi Aviomies 1.0 poisti asennuksen seuraavilta ohjelmilta: Illallistanssiaiset 7.5, Risteily 2.3 ja Oopperailta 6.1. Tilalle asennettiin pyytämättä ei-toivotut Pokeri-ilta 1.3, Lauantain jalkapallo 2.0 ja Golf 5.2. Keskustelu 8.0 ei enää toimi, vaan satunnaisesti jumiuttaa järjestelmän. Vaipanvaihto 14.1 ja Siivous 8.1 eivät käynnisty ollenkaan. Olen yrittänyt korjata Aviomies 1.0 ajamalla Nalkutus 5.3, mutta vailla vaikutusta.

Voitteko auttaa minua?

Terveisin Sara

*********************

Vastaus:
Hyvä Sara: valituksen aiheet ovat tuttuja meille monista yhteydenotoista. Suurimmaksi osaksi ne johtuvat siitä, että Aviomies 1.0 asennetaan Poikaystävä 5.0 tilalle vailla tietoa siitä, että Poikaystävä 5.0 on pääasiassa ajanvieteohjelmisto. Aviomies 1.0 on taas käyttöjärjestelmä, jonka luoja on suunnitellut suorittamaan niin vähän ohjelmia kuin mahdollista.

Et voi poistaa Aviomies 1.0 ja palata Poikaystävä 5.0 käyttäjäksi, koska Aviomies 1.0 ei ole suunniteltu tukemaan tällaista toimintoa. Piilotetut käyttöjärjestelmätiedostot aiheuttaisivat sen, että Poikaystävä 5.0 emuloisi Aviomies 1.0:aa etkä siis saisi haluamiasi toimintoja takaisin. Tiedostojen poistaminen ja asennusten purkaminen on mahdotonta.

Uuden ohjelman voit asentaa kerran vuodessa, koska Aviomies 1.0 muisti on hyvin rajoitettu. Jotkut turhautuneet naiset ovat yrittäneet saada haluamansa ohjelmat toimimaan asentamalla Poikaystävä 6.0:n tai Aviomies 2.0:n. Kuitenkin nämä naiset kertovat saaneensa enemmän ongelmia kuin Aviomies 1.0 kanssa. Asennuksen seurauksena on ohjelmien huonompi suoritus ja säännöllisesti käynnistyvä ohjelma Sydänsuru 1.3.

Suosittelen sinun pysyvän Aviomies 1.0 käyttäjänä ja opettelevan sen temppuilevan toiminnan outoudet ja epäloogisuudet. Ollessani itse myös Aviomies 1.0 käyttäjä voin antaa ohjeeksi sinulle, että luet käyttöohjeesta koko kappaleen YleisetParisuhdeOngelmat (YPO). Tämä Aviomies 1.0 ihana ominaisuus asennetaan salaa tytäryrityksen toimesta kiinteäksi osaksi käyttöjärjestelmää.

Aviomies 1. 0 on vastuussa kaikista virheistä, jotka eivät ole aiheutuneet luvattomien ohjelmien kuten Rakastaja 3.1 käytöstä. Aktivoidaksesi vahingonkorvauksen käynnistä komentoriviltä Joitakin Kyyneliä 6.2. Aviomies 1.0 pitäisi tällöin käynnistää automaattisesti Pahoittelut 12.3 ja Kukkia/Suklaata 7.8.

Tekniset vihjeet: Vältä Joitakin Kyyneleitä 6.2 liiallista käyttöä, koska liiallinen käyttö aiheuttaa ylimääräisiä ja vakavia YPO:ta. Tällöin sinun tulee antaa komentokehoitteessa C:\Pahoittelen käsky. Liiallinen käyttö voi myös johtaa Mykkäkoulu 2.5 käynnistymiseen tai pahemmassa tapauksessa Olut 6.0 ajoon.

Olut 6.0 lisää Aviomies 1.0:aan PaksuMahan tai LujanKuorsaus.wav, jotka ovat vaikeita poistaa. Joitakin Kyyneleitä 6.2 järjestelmä toimii hienosti ja Aviomies 1.0 ottaa vastuun kaikista YPO:sta, mutta näitä hienoja ominaisuuksia voi ajaa vain ajoittain. Aviomies 1.0 on suurenmoinen ohjelmisto, mutta siinä on rajoitettu muisti eikä se opi uusia asioita kovinkaan nopeasti.

Sinun kannattaisi ostaa muutamia lisäohjelmia parantaaksesi Aviomies 1.0 toimintaa. Henkilökohtaisesti suosittelen Lämminruoka 3.0, Seksikkäät Alusvaatteet 5.3 ja Kärsivällisyys 10.1 hankintaa. Käyttäen näitä yhdessä Aviomies 1.0 toiminta tehostuu huomattavasti. Muutaman vuoden käytön jälkeen tulet tutuksi Aviomies 1.0 kanssa ja löydät siitä arvokkaita sulautettuja ominaisuuksia kuten: Korjaa Rikkinäiset Tavarat 2.1, Turvallinen Halaus 4.2 ja Paras Ystävä 7.6.

Lopuksi varoituksen sananen! älä missään tapauksessa asenna Anoppi 1.0:aa. Tämä ohjelma ei ole tuettu mitenkään ja se aiheuttaa valikoivan Aviomies 1.0 käyttöjärjestelmän alasajon.

Vain Kalastus 9.4 ja Metsästys 5.2 toimivat, kunnes Anoppi 1.0:n asennus poistetaan. Toivon, että nämä ohjeet auttoivat sinua.

Kiitoksia Aviomies 1.0 valinnasta. Me täällä teknisessä tuessa toivotamme sinulle onnea.

Terveisin tekninen tuki

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi