Nykyään törmää työyhteisöissä kahvipöytä keskusteluissa että se ja se on narsisti, manipuloi ja provosoi.. Narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia omien etuoikeuksien ja erinomaisuuden korostuminen ja vähäinen empatia muita kohtaan…. Mutta tämäkin on normaalia tämän päivän työyhteisöissä.

Mietitäämpä seuraavaa jonka poimin eräästä keskustelupalstalta:

”Minä olen ammattiprovosoija, eli myyjä. Ja helvetin hyvä siinä, vaikka itse sanonkin. Jopa niin hyvä, että se on esteenä urakehitykselleni, koska minua ei haluta päästää muihin hommiin.

Muutenkin osaan vakuuttavasti perustella kantani keskusteluissa kasvotusten ja minulla on ns. hyvä pokerinaama. Osaan myös jäljitellä kasvonilmeilläni eri reaktioita tarpeen mukaan paljastamatta todellisia aikomuksiani ja tunteitani. Tämä on tärkeää myyntityössä. Myös äänensävyjä osaan ja reagoin helposti ja herkästi ”vastapuolen”, eli asiakkaan, argumentteihin.

Provosointi on tärkeää, mutta siitä voi olla myös haittaa. Joskus on mukavaa, kun saa mut ihmiset provosoitumaan, ja joskus huvittelenkin provosoimalla muita ihmisiä. Sitten kun huomaan onnistuneeni, vihellän pelin ns. poikki ennen kuin tilanne eskaloituu. Olen vissiin vähän perverssi kun tykkään joskus miettiä valmiiksi jonkun tunteen, ja sitten provosoida sen esiin keskustelukumppanistani.

Toisaalta provosoinnista on myös hyötyä, koska jos ihmisellä on paha mieli tai muuten vaan huono, niin osaan puhua hänelle paremman olon. Tästä on apua kun ystävä on turhaan murhemielellä.

Tämä maailma ei pyörisi ilman provokaatiota. Ihmisillä on monenlaisia motiiveja ja henkilökohtaisia ambitioita, mutta jos laskisi pelkästään niiden varaan, tämä yhteiskunta ei pyörisi. Jokainen tarvitsee aika-ajoin pientä provokaatiota, olkoon se sitten motivointia, yllyttämistä, vittuilua tai houkuttelua.”