Orjatyö vuonna 2014
Paljon puhuttu vastikkeellinen työttömyysturva tai sosiaalietuus…. Todella harmaata aluetta työkokeiluun osallistujalle. Työkokeilun järjestäjä huolehtii työkokeiluun osallistuvan ohjauksesta ja valvonnasta koko työkokeilun ajan. Vaarojen arviointi, perehdytys on yleensä aina puutteellinen. ei työvaatteita, suojaimia ja jos puhutaan nuoresta ei työturvallisuuskorttia. Työ- ja elinkeinoministeriö hankkii työkokeiluun osallistuvalle vakuutuksen työkokeilun ajalle ammattitautien ja tapaturmien sekä vahinkojen varalta. Onkos kukaan nähnyt millainen vakuutus… Täh Ei työkykyselvitystä ko. kokeiluun, ei oikeutta jäädä hoitamaan sairasta lasta… Kun ei ole työsuhteessa niin luottamusmies eikä työsuojeluvaltuutettu voi puuttua harjoitteluun.
Työkokeiluun osallistuva ei ole työterveyshuollon piirissä mutta voidaan velvoittaa huumausaine testiin sekä voidaan velvoittaa esittää rikosrekisteri jos työskentelee lasten parissa. Työpaikalla pitää kuitenkin olla tehtynä ajantasaisen työterveyshuoltolaissa tarkoitettu työterveyshuollon toimintasuunnitelma ja työpaikkaselvitys.
Olis kiva nähdä kuinka monessa on… Samoin sotketaan te keskuksen ohjeistuksessa olla työkokeilussa vai työskentelee.
Työkokeilu paikoissa sama vääryys kuten yritystuissa väärinkäytökset laajoja ja räikeitä.. Valtio, seurakunnat, kunnat, itse te-keskukset, yhdistykset ja ehkä suomessa olevat kierrätyskeskukset toimivat työkokeilijoiden voimin…
Entä kolmannelle osapuolelle kokeilun aikana aiheutettu vahinko kuka korvaa…..
Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi

Vastaa